Näistä kahdesta Sumasen kirjasta löytyy jonkun verran yhtäläisyyksiä. Sumasella on taito kertoa hienon hienoja kuvauksia nuorten tunnoista. Molempien kirjojen päähenkilöt ovat eksyksissä itsensä kanssa, eikä heillä oikein ole välittäviä aikuisia ympärillään, ainakaan aluksi. Aikuisena lukijana ei voi olla tuntematta myötätuntoa näitä nuoria kohtaan. Kirja sopiikin mielestäni nuorten lisäksi hyvin myös nuorten vanhemmilla, sillä se herättää ajattelemaan.
Terveisin Seepra kertoo Iriksestä, joka on hyvin suorituskeskeinen nuori. Hän on hyvä koulussa(joskin aika paljon poissa)ja harrastaa balettia. Hän ei ole kotona oikein missään, vaan tuntuu, että Iris on pahasti eksyksissä. Perhesuhteet ovat varsin huonot, kukaan ei halua tai osaa välittää. Iris yrittää ratkaista ongelmiaan itsensä viiltelyllä ja alkuun hän saakin siitä helpotusta tuskaansa.
"Ihossa ei näkynyt haavasta ensin jälkeäkään. Mutta sitten hitaasti, kuin unessa, ymmärsi veri sille vapautuneen uuden reitin ja värjäsi viillon näkyväksi. Puhdas, kirkas, hajuton veri. Kaikki paha oli poissa. Olo oli tyyni ja huojentunut." s. 40
Onneksi tarinan edetessä Iris kasvaa ja löytää lähipiiristään aikuisia, joiden kanssa oleminen helpottaa omaakin oloa. Hän oppii olemaan itselleen armollisempi ja tutkimaan maailmaa uudella tavalla, linssin läpi, uuden harrastuksen myötä.
(Kuva Otavan kansikuvat)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti